torstai 17. joulukuuta 2015

17 ~ PIENI JOULUJUHLA


Päiväkodissamme toimii myös avoimen varhaiskasvatuksen yksikkö.
Ihailen tämän henkilökunnan kekseliäisyyttä :o)

 

Päiväkotirakennuksemme on monikerroksinen rakennus ja ullakolle vie vielä 
yhdet raput, jotka eivät ole meidän päivittäisessä käytössä.


Tänään näissa rapuissa vietettiin pientä joulujuhlaa :o)
Vanhemmille oli laitettu portaille "katsomo",
 josta he saivat seurata lasten lauluesityksiä. 


Lapset istuivat pienessä piirissä kuusen ympärillä.
Juhlan pääteeksi herkuteltiin lasten aamusella leipomilla 
joulutortuilla ja seljankukkaglögillä.

Ihana varhaiskasvatuskerholaisten juhlahetki <3


Illalla meillä oli taas ilo päästä osalliseksi poikani alakoulun 
perinteiseen joulujuhlaan. Tässä koulussa juhlat ovat aina hienosti 
suunniteltuja ja lapset laulavat reippaasti.

Tänä vuonna juhla eteni näytelmän saattelemana, mihin luokkien 
omat ohjelmat oli liitetty. Näytelmä kertoi isomummusta, joka muisteli 
lapsuutensa jouluja. Juhlan aikana käytiin läpi joulun aikaan
 liittyviä perinteitä, joita perheissä vietetään.


Koulun kaunis joulukuusi <3

2 kommenttia:

  1. Ihania joulujuhlatunnelmia. Se on tämä meidän töiden hyvä puoli, että pääsemme joulufiilikseen joka vuosi lapsiryhmien kautta. Minä olin myös eilen herkistelemässä pojan joulujuhlissa. Nyt ei niin jouluista tunnelmaa, kun taivaalta sataa rännän ja veden sekoitusta...Eiköhän se joulumieli sieltä vielä tule, kun saadaan ensin nämä koululaiset joululomalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma valmistautumisesi on varmasti tänä vuonna paljon rauhallisempaa, kun ei ole tuota työmaailman "joulustressiä". Mutta olet aivan oikeassa siinä, että lasten kautta se joulumieli tulee :o)

      Poista