lauantai 23. tammikuuta 2016

LUMIUKKOJA JA JÄÄTANSSIA


Kaikki satanut lumi on ollut kevyttä puuterilunta, josta lumiukkoja ei vielä saa.
 Mutta päiväkodin seinille on ilmestynyt ihastuttavia lumiukkoja :o)



Oksaan ripustetuissa lumiukoissa on hyödynnetty tupsutekniikkaa.


Tällä lumiukolla on kuulemma sateenvarjo kädessä <3


Näissä lumiukoissa pienten taitavat sormet ovat kieputtaneet
lankaa spiraalille.
 



Perhetoiminnassa pienet taiteilivat upeita kuvia jäästä, 
johon oli tanssivien lasten luistimista jäänyt jälkiä.


Työ on tehty langalla, joka on vedetty lautasella olevien pullovärien läpi
 ja sen jälkeen valkealle kiiltäväpintaiselle paperille.
Jäällä tanssivien lasten luistimista jää juuri tuollaisia jälkiä <3



Kiitos Pajunkissoille ja Pikkukaislan S:lle <3
 

1 kommentti:

  1. "Lumiukot, lumiukot ketjussa kulkee...niinhän yksi lasten laulu menee. Ensi viikolla lupasivatkin sadetta , joten lumiukkoja pääsee varmasti vähän tekemään ihan oikeastikin. Minä olisin kylää tykännyt vielä pakkasten jatkumisesta. Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa

    VastaaPoista