lauantai 20. huhtikuuta 2019

LANKALAUANTAI


Lankalauantain kunniaksi aloitin uudet villasukat.
Tänään nimittäin starttasi Niina Laitisen Äitienpäiväsukat 2019.
Luvassa on pitsiä ja palmikoita, mutta millaisina, sitä ei tiedä.
Joka päivä äitienpäivään asti paljastuu muutama rivi ohjetta 
aamukuudelta. Yritän saada tehtyä molemmat sukat
ajallaan valmiiksi. Lankana sukissa on Novitan
7 veljestä ja väriksi valitsin maissin.


perjantai 19. huhtikuuta 2019

maanantai 15. huhtikuuta 2019

HERÄILYÄ TALVIUNILTA


Viimeisin blogikirjoitus helmikuulta "Hektinen helmikuu" taisi olla vain
alkua kaikelle tälle työmäärälle. Loppua ei ole vieläkään näkyvissä, mutta
onneksi kevätauringosta saa iloa ja voimaa pieniin hetkiin kerrallaan.

Toivottavasti pieni blogini heräisi myös eloon talviuniltaan ja saisi
voimaa valosta ja keväästä. Mukavia käsityöjuttuja on alkuvuoteenkin 
mahtunut, vaikka niitä vielä ei täällä blogin puolella ole näkynyt.
Mutta siis tulossa!

Mukavaa pääsiäisiviikkoa <3