lauantai 9. elokuuta 2014

YHDESSÄTEKEMISEN ILOA

 
Kesäkuussa laitoin blogiin kuvia tulleista inspiraatioista :o)
Tänään yksi niistä valmistui, kun sain huovutetuista
kukista tehdyn taulun valmiiksi.
 
 
Taulun pohjana käytin pellavasekoitekangasta.
 Kukat tein neulahuovutuksella piparimuotteja apuna käyttäen. Koristelin
 ne pienillä helmillä. Kukkakranssin varren virkkasin ketjusilmukoilla.
 

Tein muutamalle työpaikkaa vaihtavalle työntekijälle samalla teemalla kiitoskortit.
Huovutetut kukat saa irrotettua helposti kortista ja niiden taakse ompelin rintaneulan.

 
Ompelin varren, lehdet ja kukat kiinni pienillä pistoilla.

 
Kukkia sommittelin ja koristelin sitä mukaa, kun työ eteni.
Näin lopputuloksesta tuli mahdollisimman tasapainoinen.
 
 

 
 
Taulun kehyksen tekstin tein siirtokirjaimilla.
Päälle suihkutin vielä ohuen mattalakkakerroksen. 


 Olen muistanut työyhteisöäni jokaisen toimintavuoden jälkeen jollain tavalla.
Ensimmäisenä vuonna maalasin kortin: puun, jonka juurina työntekijät olivat ja
 vahvan rungon jälkeen lehdissä näkyi arvomme ja toimintamme.
Viime vuonna muistin heitä leipomuksilla ja
 jokaista vielä syksyllä pikkuruisella virkatulla kukalla.

 
Mennyt toimintakautemme kiteytyy taulun nimeen "Yhdessätekemisen iloa".
Sitä olemme kokeneet ja siitä nousee ilo työhömme, jokaiseen arkipäivään.
Yhteisessä varressa on kaksikymmentä kukkaa.
Jokaisella työntekijällä on oma paikkansa yhteisessä kranssissa.
Ympyränmuoto yhdistää kaikki yhteen. Pieni nalle on "maskottimme",
vakituinen sijaisemme. Taulu pääsee työpaikkamme kahvihuoneen seinälle 
ja toimii samalla tavoitteena myös tuleville vuosille.
 
Lämmin kiitos työyhteisölleni <3

7 kommenttia:

  1. Kaunis <3 Ja mikä homma, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :o) pikku näprääminen on mukavaa, kun on aikaa sille!

      Poista
  2. Todella kaunis taulu!
    Hienoa, että löysit mut täältä :D Pikaisesti jo selailin sun postauksia ja huomasin muutamia virkkausohjeita, joita pitää varmaan syksyntullen kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :o) syksyllä onkin taas mukava palata käsitöiden pariin. Mä olen käynyt ihailemassa blogisi hienoja kuvia. Oot taitava valokuvaaja :o)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Pidän itsekin taulusta paljon :o)

      Poista
  4. Tämä on ihana! Kauniisti tehty ja ihana muisto seinällä.

    VastaaPoista