torstai 10. elokuuta 2017

KANNELLINEN MUSTIKKAPIIRAKKA


Mustikka-ajan ollessa parhaimmillaan jaan teille 
äidiltäni aikoinaan saamani reseptin.
Jos pidät kookoksen mausta, tästä saattaa
tulla sinunkin suosikkisi :o)


KANNELLINEN MUSTIKKAPIIRAKKA

Pohja:
150 g voita
½ dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
mustikkaa

Päälle:
1½ dl kookoshiutaleita
½ dl vehnäjauhoja
2 munaa
1 dl sokeria

Päällisen valmistus:
Kookoshiutaleet ruskistetaan kevyesti pannulla. 
Jauhot ja kookoshiutaleet sekoitetaan keskenään.
Munat ja sokeri vaahdotetaan.
Yhdistetään hiutale / jauho -seos muna-sokeri-vaahtoon.
Valmis seos levitetään mustikoiden päälle.

Paistetaan uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 min.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

KESÄLOMANI


Kesälomani toinen osa on takanapäin ja paluu töihin on tapahtunut.
Onnekseni elokuulle ja syksyyn on vielä jäänyt muutamia 
lomapäiviä, joilla on mukava katkaista arkea hetkeksi.

Kahden viikon lomaan osui paljon mukavia hetkiä.
Kuvakollaasissa niistä muutamia :o)

Ensimmäisen lomapätkän tavoite oli uudistaa terassi ja siinä onnistuttiin.
Toisen lomapätkän tavoite oli saattaa terassiprojekti loppuun ja nauttia
mukavista hetkistä terassilla. Sitä olemme tehneet, sillä säät ovat suosineet
kahvi- ja ruokahetkiä ulkona.

Tämän lomapätkän tavoite oli saada auto vaihdettua pienempään ja
nyt vaatekaapin lisäksi myös pihalta löytyy pikkumusta ;o)

Olen ehtinyt tapaamaan ystäviäni, mikä on ilahduttanut suuresti!

Toiseksi vanhin kummityttöni L vietti rippijuhlia kauniissa 
auringonpaisteessa heinäkuun lopulla. Sain hankkia hänelle rippiristin
 ja siinä olikin vaikeuksia valita kaunein. Uskon, että lopputulos 
oli oikea ja persoonallinen saajalleen <3

Pojalleni olen "jaksanut" väkertää hänelle mieluisia aamupaloja 
eli hedelmiä, vihanneksia ja marjoja aseteltuina ja valmiiksi
pilkottuina... tiedän... ei pitäisi hemmotella liikaa ;o)
Mansikoitakin saatiin pakkaseen talven varalle!

Puutarhan kukkaloistosta olen nauttinut ja erityisesti 
pionien kukinta-ajasta <3

Rauman Pitsiviikolta sain uutta innostusta nypläämiseen.
Porissa kävimme poikani jalkapalloturnauksessa ja Laitilassa 
vietimme mökkilomaa poikani kummien luona.

Kesälomaan ovat kuuluneet myös monet käsityöt, 
mutta niistä lisää tulevissa postauksissa :o)



tiistai 1. elokuuta 2017

PITSIVIIKKO


Rauman Pitsiviikko päättyi sunnuntaina. Tänä vuonna
valitsin käyntikohteiksi "Muistot kultaa aikaa" -näyttelyn 
ja käsityöläismarkkinat.


"Muistot kultaa aikaa" -näyttely järjestettiin Vanhalla kansalaisopistolla
ja esillä oli toinen toistaan upeampia nyplättyjä töitä.



Pitsiä oli enimmäkseen liinoissa, mutta sitä oli käytetty myös
ihan uusissa käyttötarkoituksissa ja uudenaikaisilla tavoilla.


Taisin itsekin saada näyttelystä pienen "nypläyskärpäsenpureman",
sillä mukaani lähti neljä uutta pitsimallia. Olen lapsena opetellut tämän
taidon, mutta viime vuosina nyplääminen on ollut todella vähäistä.
 Ehkä tästä alkaa uusi innostus <3 


Kirkon läheltä bongasin upean teoksen, joka oli tehty virkkaamalla.


Kotikaupungissa pitäisi useammin tutustua 
paikallisiin kohteisiin ja nähtävyyksiin :o)


Käsityötaidon muistomerkki

Tekijä: Leevi Nurmi ( jalustan suunnittelu )
Vuosi: 1979
Sijainti: Pajaketo, Pohjankadun ja Raumajoen välissä