perjantai 19. joulukuuta 2014

19 ~ KOULUN JOULUJUHLAT

 
Eilen illalla oli taas ilo päästä osallistumaan lapsemme koulun joulujuhlaan.
Juhlan aiheena oli tänä vuonna Metsän joulu. Koulun oppilaat juonsivat juhlan
ja rehtorilla oli pieni puhe alussa.
 

Juhla alkoi joulukuvaelmalla. Kertomukseen oli yhdistetty kolme kappaletta,
jotka oppilaat soittivat nokkahuiluilla. Lapset esiintyivät todella hienosti!
 


Eskarilaiset esittivät jouluisen laululeikin ja sen jälkeen metsän eläimetkin tanssahtelivat.
Esitysten välillä oli yhteislauluja, jotka liittyivät juhlan teemaan. Yllä oleva kuva
on oppilaiden näytelmästä. Viidesluokkalaiset olivat itse kirjoittaneet
esittämänsä näytelmän. Taitavia oppilaita, täytyy todeta!
 
Tämän koulun oppilaat laulavat reippaasti ja kauniisti. Laulut on harjoiteltu
hyvin ja juhlaväki saa laulaa mukana. Juhla päättyi yhteiseen
Maa on niin kaunis - kappaleeseen.
 
Kiitos lämminhenkisestä juhlasta :o)


2 kommenttia:

  1. Itsekin sain olla pitkästä aikaa mukana ala-asteen joulujuhlissa... oli kyllä ihana tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin itsekin tänä vuonna juhlasta jotenkin erityisesti :o)

      Poista