sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

VIINIÄ JA VILLASUKKIA


Odotettu yhdessäolon hetki takana ja olo on kiitollinen <3

Ystävyytemme alkoi 90-luvun alussa opiskelujen myötä
ja on siitä asti toiminut tärkeänä voimavarana  ja suuren ilon tuojana. 
Tapaamme muutamia kertoja  vuodessa ja tärkeintä on yhdessäolo.

Olemme kokeneet yhdessä paljon: syvää surua, 
suunnatonta iloa ja kaikkea siltä väliltä <3


Tällä kertaan saimme kutsun "puolivälin kaupunkiin" ja ystävämme kotiin.
Tapaamisen teemana oli Viiniä ja villasukkia eli iltaa vietettiin rennosti
 villasukat jalassa herkullisen ruuan ja hyvän viinin parissa.

Alkuruokana oli kylmäsavulohi-katkarapumoussea 
saaristolaisleivän ja juuressipsien kera.
Aivan ihanaa!


Pääruuaksi saimme nauttia lohta ja linssipataa. Tätä aion itsekin kokeilla!
Innostus tähän annokseen oli löytynyt Rouva Raadelmasta -blogista.


Lisänä maisuvia lohkoperunoita


Jälkiruuaksi meille tarjoiltiin kuohuviiniä
 ja karamellisoituja päärynöitä vaniljajäätelöllä.
Meitä kyllä hemmoteltiin niin ihanasti, kiitos O <3


Aamu alkoi raakapuurolla, smoothiella, ja paahdetulla leivällä.
Ajatukset suuntautuivat samalla kesään ja seuraavaan tapaamiseen.


Munakupeilla on merkittävä rooli ystävyydessämme.
Tälläkin kertaa ne olivat mukana tuomassa muistoja 
ja liitämässä meidät vahvemmin yhteen <3


Villasukkaystävyys
( substantiivi )

1. ystävyyttä, joka kestää pesun ja parsimisen
2. yhdessäoloa, joka lämmittää, lohduttaa ja rentouttaa
3. yhteisiä hetkiä, vaikka vanhoissa verkkareissa ja villasukissa

( lainaus Anna-Mari Westin kortista )

4 kommenttia:

  1. Tuollaisia ystäviä on harvassa. Mutta sitäkin arvokkaampia. Ihana ilta teillä takana!
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Juuri noin itsekin ajattelen :o) mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Ihanaa villasukkaystävyyttä! Teillä on varmasti ollut todella mukavaa. Olipa lämminhenkinen postaus... :)

    VastaaPoista