maanantai 22. elokuuta 2016

KASVIMANDALA


Mandalan tekemisellä on rauhoittava vaikutus mieleen. 
Tosin joku saattaa hermostuakin moisesta näpertelystä, 
mutta itselleni tämä toimii rauhoittavasti.

Olen aiemmin piirtänyt mandalan ja nyt omA KOPPA-blogin 
innoittamana kokeilin kasvimandalaa.


Olin poikani kanssa pyöräilemässä ja nappasin samalla ojanpenkalta 
muutamia kasveja. Kotona lähdin rakentamaan mandalaa ilman malleja
 tai suunnitelmia, siten miten itsestä hyvältä tuntuu.


Mielestäni mandalan tekemisessä se itse tekeminen on rauhoittavaa,
eikä lopputuloksella ole merkitystä. Kuvan ottamisen jälkeen
 oma mandalani lensi takaisin luontoon :o)


Joskus on hyvä rauhoittua ja antaa mielenkin levätä hetken 
aikaa arjen asioista ja ympäröivistä ärsykkeistä. Olen saanut lahjaksi
mandala -värityskirjan ja myös se toimii loistavasti mielen rauhoittajana.



2 kommenttia: