sunnuntai 30. lokakuuta 2016

BLOGGER RECOGNITION AWARD


Sain syyskuussa Lumienkeli-blogin Elinalta tunnustuksen, 
joka lämmitti kovasti mieltäni <3

Tunnustuksen lisäksi saan osallistua haasteeseen, joka pitää sisällään seuraavaa:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

Oman tunnustukseni sain siis Elinalta, joka kirjoittaa Lumienkeli-blogia.
Hänen blogissaan on kauniita käsitöitä ja mukavia sisustusaiheisia postauksia.
Kannattaa piipahtaa hänen blogissaan vieraisilla :o)

Kiitos vielä, Elina, sinulle tästä saamastani tunnustuksesta!


Aloitin bloggaamisen keväällä 2014. 
Olin aikaisemmin pitänyt työpaikkallani suljettua blogia,
 jonka kokemukset rohkaisivat kokeilemaan omaa pientä blogia.

Kaipasin myös omaa harrastusta, joka ei olisi aikaan tai paikkaan sidottu. 
Lisäksi minulla oli pulma käsitöiden suhteen... tein niitä paljon, 
mutta osa ei koskaan tullut valmiiksi. Blogin myötä tuo
pulma on jo aika pitkälle voitettu :o)

Näistä lähtökohdista nimesin blogin lempikukkani mukaan
 ja ihana uusi polku sai alkunsa <3


Aloittelevaa bloggaajaa haluaisin kannustaa ja rohkaista! 
Ajatus blogin pitämisen takana tulisi olla selkeä, jotta lukijatkin löytäisivät sen helpommin.
Eli jos pitää käsityö-blogia, niin käsitöitä tulisi olla postauksissa aika ajoin.
Vierailu muiden blogeissa auttaa myös löytämään omaa tyyliä.
Itse arvostan blogeja, jotkaovat kirjoittajansa näköisiä ja tuntuisia, 
eivätkä sisällä paljoa mainospostauksia.

Tämä tunnustus on tainnut kiertää jo useammissa blogeissa, joita seuraan.
Mutta muutamalle blogille tämän tunnustuksen haluaisin antaa:

1. Jovelan talopäiväkirja ~ uuden elämän alkua ihanassa väärän vänkyrässä talossa <3
2. Pomada ~ taidokkaita käsitöitä <3
3. Sommarbacka ~ upeita kuvia ja tunnelmia <3
4. Rauhallista elämää ~ elämän makuista rauhallista kotoilua <3
5. Ellis ~ kädentaitoa ja ideoita <3

Kiitos Elina <3


4 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksesta! Mukava lukea, miksi kukin bloggaaja on aloittanut blogin pitämisen. Ja, hyviä neuvoja aloittelevalle bloggaajalle!

    VastaaPoista
  2. Hieno palkinto!
    Minullakin tuolla postaus jonossa odottelee...
    Mukava lukea sinun tarinasi ja vinkit!

    VastaaPoista
  3. Hei onpas kiva että teit tämän! :) Hyviä vinkkejä olet antanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle saamastani tunnustuksesta :o) kiireinen lokakuu lykkäsi hiukan postauksen kirjoittamista.

      Poista