torstai 22. kesäkuuta 2017

KEPPIHEVOSKILPAILUT


Kesäkuun alkupuolella sain kutsun Kepparikisoihin.
Onneksi vain katsojaksi ;o)


Kummityttöni M oli päättänyt järjestää keppihevoskilpailut omalla
pihalla ja pienellä läheisten avustuksella saatiinkin kunnon kisat 
aikaiseksi. M ja hänen isänsä olivat rakentaneet esteet nurmukentälle
ja hienot esteet olivatkin! Laatoituksella oli pieni 
lämmittely- ja harjoittelurata osallistujille.


Kisoissa oli oikean kilpailun tuntua, sillä kaikki suoritettiin 
tarkan suunnitelman ja aikataulun mukaisesti. 
Ja miten huimia hyppyjä ratsukot tekivätkään!



Kummityttöni oli kilpailun järjestäjän ja tuomarin tehtävissä
koko kilpailun ajan ja hoiti tuon tehtävän hienosti. Hän oli itse tehnyt 
kaikki tarkat suunnitelmat ja valmistelut.


M on taitava käsitöissä ja hän oli itse valmistanut myös kilpailun palkinnot.


Kepparit huilasivat sen aikaa kun ohjastajat nauttivat puffetin annista.
Kisoja seuraamassa oleett vanhemmat ja isovanhemmat saivat herkutella 
koko kisojen ajan kahvista ja ihanista leivonnaisista.



Suklaaomenia ja kakkutikkareita :o)


Kisojen päätteeksi sai käydä vielä M:n järjestämällä kirpputorilla
tekemässä tarpeellisia hankintoja.

Ei voi kun ihailla tämän kummityttöni järjestelmällisyyttä 
ja tarmoa hoitaa asioita ja toteuttaa unelmia <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti