sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

UUSI TERASSI osa 1


Tämän kesän ensimmäisen lomapätkän suunnitelmiin kuului 
terassin uudistaminen. Vanhan terassimme pintalaudoitus oli mennyt
huonoksi vuosien myötä ja olin toiveikas, että selviäisimme rempasta
pinnan uusimisella. Terassi on rakennettu ennen kuin me olemme 
ostaneet tämän osakkeen, joten ei ollut aivan selvää, missä 
kunnossa perustukset ovat.


Purkutöiden jälkeen selvisi, että uusi terassi voidaan tehdä 
vanhojen perustusten päälle. Pohja oikaistiin ja "ilmattiin"
eli tehtiin tilaa ilmalle kiertää.


Asuntojen väliset aidat on uusittu muutama vuosi sitten ja 
tänä kesänä ne maalataan valkoisella.

Terassin vanhat aidat olivat hyväkuntoiset ja öljysin ne mustalla.
Toiveena on, että uusi terassi saa harmaantua. Jos on tarvetta, 
niin öljyän sen parin vuoden päästä kelon värisellä puuöljyllä.


Uusi laudoitus tulikin sitten muutamassa päivässä :o)


Haaveilin jostain ihan uudenlaisesta laudasta, mutta kun 
selvittelin hintoja, valinta olikin hyvin yksinkertainen ;o)
Olen kyllä tyytyväinen tähän lopputulokseen.


Uusi terassi tehtiin muuten samanlaisena kuin aiempikin, mutta rappusten 
osuus muutettiin. Halusimme kulmarappusen ja sitten minulle piti jäädä 
vielä aamukahvipaikka eli sellainen reunus, jossa on mukava istahtaa hetkeksi.

Toiveet toteutuivat <3



2 kommenttia: