sunnuntai 25. joulukuuta 2022

25 ~ JOULUN TUNNELMIA

Joulu on sujunut levollisesti ja hyvän ruuan parissa. Olemme 
olleet äitini herkullisten jouluruokien äärellä ja viettäneet kiireetöntä
aikaa yhdessä. Kuusen alta löytyi ihania paketteja jokaiselle.


Kävin aattoiltana vielä hautausmaalla viemässä kynttilän
isäni haudalle. Toisen kynttilän laskin muualle haudattujen muistopaikalle. 
Hautausmaalla oli todella kaunista ja tunnelmallista.



Sain ihania lahjoja läheisiltä ja tähän otin kuvat käsitöihin
liittyvistä lahjoista.


Sulo Mersukka -käsinvärjättyä sukkalankaa
sävyssä "Usvametsä"


Novitan ja Kalevala Korun yhteistyönä tekemä neulelehti


Novitan Suffeli-neulontaboksi

Olen niin kiitollinen ja onnellinen näitä ja muista
saamistani lahjoista ♡


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti