maanantai 16. marraskuuta 2015

MESSUOSTOKSIA


Viime perjantain Kädentaitomessureissulta mukaan tarttui kivoja juttuja :o) 
Novitan osastolla taisi olla perjantain messupäivän kovin tungos, 
kun naiset... ja muutama mieskin... kaiveli innoissaan hyvässä alennuksessa olevia 
lankoja koreistaan. Itse valitsin tällä kertaa Isoveli -lankaa, josta aion virkata lapasia.


MinDecon ihanat tiskirätit päätyvät pukinpussiin :o)
Sisustus- ja lahjatavarapaja MinDecon tuotteisiin pääset kurkistamaan tästä, klik!


Toivoin, että löytäisin messuilta Elliksen osaston ja onneksi näin kävi!
Sain omakseni haaveilemani joulukalenterin :o)


Marttojen osastolla oli ideatori, jossa mm.virkattiin nappikoruja.
Alla oleva kuva on messuilta.


Siitä se innostus taas puhkesi ja nappiostoksia tekemään :o)
Taidan tehdä useamman, hiukan eri sävyillä.


Menomatkalla messuille bussissamme keskusteltiin, että tämän 
vuoden "must" hankinta on kerroslaskuri. Onneksi löytyi pinkkinä, hih!


Messuilla oli paljon alan kirjoja myynnissä ja mukavaan hintaan. Tilkkukirja maksoi 
viisi euroa ja samalla hinnalla mukaan lähti syksyn sukkalehti.


Hain messuilta myös puunappeja ja nämä ihanaiset tarttui mukaan.


Paljon järkeviä, suunniteltuja, harkittuja ja tarpeellisia ostoksia...
... niitähän me aina teemme, hih!

Kiitos mukavasta messupäivästä myös bussiseurueelle! 

8 kommenttia:

  1. Kivat nuo tiskirätit, eihän niillä raaski pyyhkiä! Myöskin tykkään puunapeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiskirätit on tosi kauniit, kuten muutkin MinDecon tuotteet. Ne olivat ihan uusi löytö minulle.

      Poista
  2. Kivoja nuo hand made napit. Tuollainen laskuri pitää saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä kokeillut laskuria, mutta ainakin mallineuleissa siitä on apua. Viimeisin luku jää siihen muistiin, kun lopettaa kutomisen. Siitä on sitten helppo jatkaa, kun tietää millä kerroksella on :o)

      Poista
  3. Ihania ja ilmeisesti myös suht edullisia hankintoja olet tehnyt. Minä odotan innolla, milloin kirjakauppaan tulee kirja: Aina oikein. Sinä on ilmeisesti helppoja ideoita kodin sisustukseen ja kuulemma hienoja kuvia....pitäisköhän kirjoittaa joulupukille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä kalliimpia ihanuuksia olisi ollut, mutta nyt piti olla tarkkana budjetin suhteen ;o) En olekaan kuullut tuosta kirjasta, pitääpä tutustua!

      Poista
  4. Voi ihana noita puunappeja♥♥ Minäkin sain hankittua tuon Elliksen joulukalenterin - piti tilata postissa, kun messuille en päässyt:)
    Hymyjä sinne ja ensi viikkoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puunapit olivat ihana löytö <3 pian pääsemme jo värittelemään joulukalenteria! Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle :o)

      Poista