sunnuntai 24. joulukuuta 2023
24 ~ AATTOAAMUNA
lauantai 23. joulukuuta 2023
23 ~ RAKKAIMMAT JOULUKORISTEET
Jouluaaton aatto ja siivouspäivä
Petivaatteet on viety ulos tuulettumaan ja siivouksen aika. Saunan ja kylppärin ehdin pestä jo viikolla ja nyt sellainen "reipas" siivous muihin huoneisiin. Sen jälkeen saan avata joulukoristelaatikon ja laittaa rakkaimmat joulukoristeet esille.
Postauksen ensimmäisessä kuvassa on uusin hankkimani koriste eli Kählerin Urbania-sarjan lyhty "Lasisali". Olen usean vuoden ajan antanut veljelleni lahjaksi tämän sarjan lyhtyjä ja ihastellut jo silloin niitä itsekin. Nyt toivoisin saavani itselleni kerättyä muutamia sarjan lyhtyjä, jolloin niistä muodostuisi kaunis kokonaisuus. Mielestäni näitä voisi pitää esillä koko talvikauden.
perjantai 22. joulukuuta 2023
22 ~ JOULUKUUSI
torstai 21. joulukuuta 2023
21 ~ TUNNELMIA TYÖPAIKALTANI
keskiviikko 20. joulukuuta 2023
20 ~ PITSIKAUPUNGIN JOULUVALOJA
tiistai 19. joulukuuta 2023
19 ~ KIRJE JOULUPUKILLE
maanantai 18. joulukuuta 2023
18 ~ KORISTEKYNTTILÄ
sunnuntai 17. joulukuuta 2023
17 ~ KOLMAS ADVENTTI
Kolmas adventti
Kirjoitan tämän päivän kalenteriluukkua kiitollisella mielellä. Osa omaa joulunaikaani jo toista vuotta on ollut osallistuminen yhteisölliseen kokemukseen, musiikkinäytelmän toteuttamiseen tuhansille katsojille. Jokainen, yli kahdensadan esiintyjän joukosta, tuo oman pienen panoksensa isoon kokonaisuuteen ja näin yhdessä saamme aikaan jotain suurta niin katsojille kuin itsellemmekin.
Joulu on minulle tärkeä juhlapyhä. Siihen liittyy perinteet, yhdessäolo, hyvä ruoka ja pysähtyminen. Kokoonnumme aattona syömään äitini luokse veljeni perheen kanssa. Illalla jaamme kuusen alle ilmestyneet lahjat yhdessä toisillemme. Joulussa rakastan sitä, että on aikaa vain olla ja pysähtyä.
Tänään tarkoitukseni oli mennä laulamaan joululauluja Pyhän Ristin kirkkoon, mutta viikon sairastelun jälkeen minusta ei ole vielä laulamaan. Raumalla järjestetään mukava non-stop tapahtuma, jossa lauletaan Kauneimmat joululaulut-vihkosta alusta loppuun kerta toisensa jälkeen ja mukaan voi liittyä juuri siksi aikaa kuin itselle on sopivaa.
Mukavaa kolmatta adventtia sinulle ♡
lauantai 16. joulukuuta 2023
16 ~ JOULEVANGEELJUM
Joulevangeeljum on Raumalla esitettävä musiikkinäytelmä, joka kiertelee Vanhan Rauman sydämessä päätyen Pyhän Ristin kirkolle. Eilinen, tämän vuoden ensi-ilta keräsi yli 2000 katsojaa. Tänään on vielä kaksi näytöstä, klo 16 ja klo 19. Näytelmä alkaa Kauppatorilta.
Musiikkinäytelmä kokoaa suuren määrän vapaaehtoisia esiintyjiä ja talkootyöläisiä mahdollistamaan tämän upean ja vaikuttavan kokonaisuuden. Projektissa on yhteisöllinen, iloinen ja lämminhenkinen ote, jonka vuoksi uskon esiintyjien sitoutuvan tähän vuosi toisensa perään.
Esiintyjälle erityisen ilahduttavaa on nähdä, miten paljon yleisöä on saapunut katsomaan näytelmää. Olemme kiitollisia jokaisesta esityksestä, jonka saamme jakaa kanssanne ♡
perjantai 15. joulukuuta 2023
15 ~ KULISSIEN TAKANA
Raumalla esitetetään upeaa musiikkinäytelmää, Jouluevangeeljumia,
Olen mukana musiikkinäytelmässä toista vuotta. Tämän päivän kalenteriluukussa piti olla ennakkotunnelmia eilisestä kenraaliharjoituksesta, mutta en päässyt osallistumaan siihen sairastumisen vuoksi. Tässä kuitenkin kurkistus manantaille, kun olimme sovittamassa esiintymisasuja vanhalla opistolla. Omat asuni löytyivät nopeasti eli mustan ja valkoisen enkelin asut. Odotan innolla tämän ja huomisen näytöksiä. Tervetuloa katsomaan!
torstai 14. joulukuuta 2023
14 ~ HIMMELI, osa 2
Jatkoa eiliselle kalenteriluukulle
Valmiit neliöt kiinnitetään lopuksi toisiinsa ja sen jälkeen viimeiseksi laitetaan led-valonauha kiinni himmeliin. Valosarja saa olla yllättävän pitkä, jotta se riittää kiertämään koko himmelin.
keskiviikko 13. joulukuuta 2023
13 ~ HIMMELI, osa 1
Aloitin jo viime talvena ulkohimmelin rakentamisen, mutta työkalujen puuttuessa se jäi kesken. Nyt himmeli valaisee takapihaamme ja iloitsen siitä päivittäin.
Takapihamme on pimeä ja toivoin sinne valoa, joka valaisi terassimme pimeään aikaan. Pidän himmeleistä ja materiaaliksi pohdinnan jälkeen valikoitui puinen pyörörima, halkaisija 15 mm. Kevyemmän olisi saanut tehtyä muoviputkesta, mutta itse pidän enemmän puusta materiaalina. Himmeli on katoksen suojassa eli pyörörima ei ole sateelle alttiina.
Puuhimmeliin tarvitaan seuraavat materiaalit:
12 kpl pyörörimaa, pituus 34 cm
12 kpl pyörörimaa, pituu 40 cm
18 puuhelmeä, halkaisija 2,5 cm
rautalankaa kiinnittämiseen
pitkä led-valonauha
tiistai 12. joulukuuta 2023
12 ~ JOULUKORTTI
maanantai 11. joulukuuta 2023
11 ~ TAMMELAN TONTTUMAA
sunnuntai 10. joulukuuta 2023
10 ~ TOINEN ADVENTTI
Heidän pienet joululauluesitykset ovat klo 16 ja 17. Myytin löydät Facebookista ja Instagramista.