torstai 7. heinäkuuta 2016

HELPOT VEHNÄSÄMPYLÄT


Facebookissa on pyörinyt fantastisten sämpylöiden ohje. Ovat kuulemma
 hyviä ja helppoja :o) Alkuperäinen ohje löytyy www.soppa365.fi -sivulta.

Olihan niitä sitten kokeiltava, varsinkin kuin poikani pitää vaaleista 
vehnäsämpylöistä. Valmistukseen meni pari tuntia, mutta työn osuus 
oli vain vartin verran. Annoksesta tulee 12-20 sämpylää.


Ainekset:

5 dl kädenlämpöistä vettä
1 dl maitoa
25 g hiivaa ( ½ pakettia )
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
12 ½ dl vehnäjauhoja

vehnäjauhoja leipomiseen


Valmistusohje: 

1. Mittaa kädenlämpöinen vesi ja maito astiaan. Murenna hiiva toiseen kulhoon ja 
lisää suola ja hunaja. Kaada sekaan vähän maitovettä. Sekoita puuhaarukalla, 
kaada loppu vesimaito joukkoon ja sekoita jauhot muutamassa erässä.

2. Vaivaa löysäksi leipätaikinaksi. Taikina on siinä vaiheessa hyvää, kun se
 jotakuinkin irtoaa kulhon reunoista ja käsistä muttei ihan. Ripottele taikinan
 päälle noin 2 rkl vehnäjauhoja. Peitä kulho pyyhkeellä ja anna nousta 
vedottomassa paikassa 1-1½ tuntia.

3. Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Peitä kaksi uunipeltiä valmiiksi leivinpaperilla.

4. Ripottele ½-1 dl vehnäjauhoja leivinpöydälle ja kumoa taikina varovasti päälle. 
Taikinaa ei sitten tässä kohdassa vaivailla, vaan ilmakuplat saavat jäädä taikinaan.

5. Ripottele vielä pari ruokalusikallista jauhoja taikinan päälle ja taputtele 
taikinaa ihan vain kädellä. Älä edelleenkään vaivaa.

6. Leikkaa taikina metallilastalla ( tai kakkulapiolla ) 6-7 suikaleeksi 
ja suikaleet vielä 2-3 osaan. Palojen ei tarvitse olla saman muotoisia, 
mutta samankokoisia kylläkin. Nosta sämpylät pellille.

7. Paista sämpylöitä pelti kerrallaan uunissa noin 20 minuuttia.

8. Anna sämpylöiden jäähtyä ilman peitettä, jotta kuoresta tulee rapea.



1 kommentti:

  1. Kyllä on herkullisen näköisiä sämpylöitä. eikä mikään vaikea ohje, mutta mua vaivaa vain laiskuus :(
    p.s. Oletko blogini sivustoon, olisi kiva saada myös sinut sinne!!

    VastaaPoista