sunnuntai 25. syyskuuta 2016

LOPPUVIIKON TUNNELMIA


Aurinkoinen ja lämmin sää on hellinyt meitä täällä Länsi-Suomessa.
Kauniit ilmat ovat houkutelleet ulos ja työmatkatkin ovat sujuneet 
pääsääntöisesti pyöräillen. Poikani otti eräänä päivänä kameran mukaan
 pihalle ja sai näin hienon otoksen pihapuussa hyppivästä oravasta.


Torstaina sain viettää osan työpäivästänikin ulkona,
sillä meillä oli palaveri vaihteeksi hieman mukavammassa 
ympäristössä :o)


Viikonloppuna olemme ulkoilleet Pokemoneja etsiessä
 ja kilometrejä on tullut toista kymmentä pyörän mittariin.
Samalla olemme saaneet ihailla kaunista 
kaupunkiamme syysväreissä.


Mukavaa ja rentouttavaa yhdessäoloa!


Sunnuntaina ehdimme tehdä pihahommiakin  ja heinäseipäistä syntyi takapihalle
lyhtyteline. Illat pimenevät aikaisin, joten on kiva sytytellä kynttilöitä pihamaalle.
Tänään illan päätteeksi keittelimme vielä muutaman purkillisen puolukkahilloa.
Nyt voi hyvällä mielellä aloittaa tulevaa viikkoa :o)




3 kommenttia:

  1. Ihania kivoja juttuja olet tehnyt. Oikein mukavaa viimeistä syyskuun viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Olette olleet ahkeria. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kaunis toi lyhty pidike. Hyvää liikuntaa/pokemon :)

    VastaaPoista