maanantai 24. heinäkuuta 2017

UUSI TERASSI osa 2


Olemme nauttineet nyt lomalla oleskelusta omalla terassilla :o)
 

Ruokaa valmistamme paljon ulkona grillillä.


Pihakeinussa on mukava istuskella. Tämä keinu on 
sateellakin suojassa, joten keinun käyttö ei ole säästä kiinni.
Uusia pehmusteita olen etsinyt, mutta sopivia ei ole löytynyt.


Uudessa terassissa tämä kulmarappunen on erilainen kuin vanhassa
ja tämä onkin meille mieluisa uudistus.


Tuntuu, että rappusen myötä tilaakin on enemmän kuin
 vanhassa, vaikka se ei ihan pidä paikkaansa. Rappusen
vasemmalle puolelle jäi sopiva tila "aamukahville" :o)


Puutarhakalusteet ovat vanhat, mutta uuden varjon 
sain äidiltäni lahjaksi :o)


Parin vuoden aikana uusimme kalusteet, mutta vielä emme
oikein tiedä, millaiset haluaisimme: tummat, harmaat vai valkoiset.
Haaveita ja unelmia saa olla ja tämä terassin uudistus 
oli yksi unelmani, joka nyt on toteutunut <3



2 kommenttia:

  1. Luin edellisestä postauksesta, että toivotte terassin harmaantuvan. Meillä mökillä harmaannutettiin terassi rautaoksidilla, mikä myös antaa kyllästysaineen tapaan lahosuojaa puulle. Harmaanruminen tapahtui samana kesänä ja syveni juuri halutunlaiseksi seuraavana kesänä.
    Käykääs kurkkaamassa blogissani https://sisustellen.blogspot.fi/2014/10/laiturityyppinen-mokkiterassi.html

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvältä näyttää. Jos haluaa antaa terassikalusteille lisää aikaa, kannattaa ne maalata haluamansa väriseksi. Nykyajan maaleilla kalusteista tulee kuin uusia. Nimim. "kokemusta on" :)

    VastaaPoista