lauantai 24. marraskuuta 2018

KÄDENTAIDON MESSUT 2018


Melkein viikko on vierähtänyt Tampereen Kädentaidon messujen ovien 
sulkeutumisesta. Tapahtuma keräsi tänä vuonna lähes 51 000 messukävijää, 
joidenka joukossa itsekin olin ystäväni kanssa. Vietimme sunnuntaipäivän 
messuilla ihastellen, innostuen ja ihmetellen.

Messuilla huomasin, että osa viime vuoden hankinnoista oli vieläkin 
"korkkaamatta", joten yritin olla hankinnoissa tänä vuonna maltillisempi.

Puikkopiian hankin netin kautta jokunen vuosi sitten ja nyt 
messuilta hankin toisen itselleni. Tämä on tosi hyvä apuväline arjessa!


Ystävän vinkistä hankimme värikkäät päättelyneulat, joiden 
avulla on helppo päätellä lyhyempiäkin lankoja. Myös uudet puikot 
lähtivät matkaan ja kaupan päälle tuli kullan värinen virkkuukoukku.


Viime vuonna hankin uuden tekstauskynän helmiäisvärillä.
Tänä vuonna täydensin värikokoelmaa hopealla ja kullalla.


Koruhelmiosastot houkuttelevat etsimään aarteita ja muutamia helmiä
tarttui matkaan. Nyt pitäisi ideoida uusia kaulakoruja itselleni näistä helmistä. 


Työpaikalleni hankin tonttuoven... saapa nähdä mistä se löytää oman paikkansa :)


Herkullisin messulöytö oli nämä Riihipuoti Oy:n 
Luomu Äidin unelma ohrahiutaleet.


Aamulla haudutin ensimmäisen puuron näistä ja parempaa puuroa
 en ole koskaan saanut. Suosittelen lämpimästi ja terveysvaikutuksiakin
 oli vaikka kuinka messuedustajan mukaan :) 
Turhaan hän ei tuotetta kehunut! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti