torstai 25. joulukuuta 2025

25 ~ HETKIÄ JOULUAATOSTA



 Näin joulupäivänä palataan vielä hetkeksi aaton tunnelmiin.

Jouluaattoaamu alkoi yhteisellä joulupuurolla.


Aamupäivän aikana kävimme joulusaunassa.




Kävimme myös jouluhartaudessa Sodankylässä.
Sodankylän uuden kirkon vieressä on Vanha kirkko. Se on valmistunut jo vuonna 1689. 
Kirkko on edelleen hyväkuntoinen ja muistuttaa seurakunnan pitkistä perinteistä. 
Sodankylän Vanha kirkko on Suomen parhaiten säilynyt puukirkko 1600-luvulta.
Kirkossa ei ollut lämmitystä ja valoa toivat muutamat led-kynttilät. Jouluhartaus kokosi pienen kirkon täyteen eli noin 100 henkeä.


Hartauden jälkeen oli vuorossa jouluateria ja ennen jälkiruokakahvia avasimme kuusen alle tulleet lahjat.


Rauhallista joulun jatkoa ♡

keskiviikko 24. joulukuuta 2025

24 ~ AATTOAAMUNA



Hiljainen tupa, vain kynttelikkö tuo valoa ikkunalla. 
Ulkona tähtikirkas taivas ja kimmeltävä hanki.

Muut vielä nukkuvat ja vanha kelohirsi rauhoittaa kaikki äänet.

Hetki vielä, niin alan joulupuuron keittoon äidin  kanssa. 
Odottelemme muiden heräilevän ja sen jälkeen joulusaunaan.

Tässä hetkessä on kaikki

ja tähän on hyvä rauhoittua.



Toivotan sinulle rauhallista, tunnelmallista jouluaattoa 
ja palataan huomenna vielä aaton tunnelmiin 

tiistai 23. joulukuuta 2025

23 ~ JOULUKUUSI



Aatonaaton joulukalenteriluukku on perinteisesti joulukuuselle.

Tänä vuonna kuusen luokse piti ajaa satoja kilometrejä. Siellä se odotti meitä kauniina ja koristeltuna ♡ 

maanantai 22. joulukuuta 2025

22 ~ TONTUN TUPA

 

Tänään kurkistetaan tontun tupaan ♡

Artturin pieni tupa

On päiväkodin seinässä ovi aivan pieni,
sinne joulukuun alussa löysi Artturi tiensä.
Hän kaukaa Korvatunturilta luoksemme saapui,
ja omaan tupaansa asumaan kiipeili.
Punainen lakki ja tossut niin somat,
hänellä on tuvassaan ihan omat lomat.
Mutta vaikka Artturi päivisin piilossa pysyy,
hän lasten touhuja hymyillen kysyy.


Kun lapset aamulla ovesta astuvat,
silmät innosta heti jo kastuvat.
On Artturi jättänyt pienen yllätyksen,
tai tuvan eteen tärkeän jouluisen kirjeen.

"Tänään on aika jo koristella talo,
tuoda jokaiseen ikkunaan tähden valo.
Pyyhkikää pölyt ja askarrelkaa tonttuja,
laittakaa nätisti lelut ja järjestelkää nurkkia."

Noin Artturi lapsia tehtävin ohjaa,
luo joulun mieltä ja auttamisen pohjaa.
Hän katsoo, että kaikilla on hyvä olla,
eikä kenenkään mieli ole nollilla.


Mutta kun joulu on ohi ja kynttilät sammuu,
Artturi tavaransa pussukkaan pakkaa.
Hän jättää tuvan ja tunturiin juoksee,
mutta ensi vuonna palaa taas lasten luokse.

(runo tekoälyn tekemä)


Mukavaa päivää sinulle!


sunnuntai 21. joulukuuta 2025

21 ~ NELJÄS ADVENTTI


Neljäs adventti


Tähän aamuun heräsin kiitollisella mielellä.
Olen saanut olla neljä vuotta mukana kaupungissamme järjestettävässä
Joulevangeeljum-musiikkinäytelmässä. Tällaisenaan tarina tuli eilen
päätökseen ja oli suuri ilo olla mukana tekemässä tätä kymmenille tuhansille,
ja radion kautta jopa sadoille tuhansille ihmisille.


Olen tottunut esiintyjä, sillä olen harrastusten puitteissa tehnyt sitä lapsesta asti.
En kuitenkaan koe olevan rohkea tarttumaan asioihin, jotka ovat minulle vieraita
tai en tiedä, mitä on tulossa. Teen päätöksiä harkiten. 

Tälle matkalle oli ehdottoman oikein hypätä mukaan. Meillä oli oma pieni yhteisömme, joka oli osa isompaa kokonaisuutta. Sain esiintyä ystäväni kanssa neljä vuotta, mutta samalla sain tutustua uusiin, ihaniin ihmisiin ja kokea uudenlaista yhteisöllisyyttä. Muistot tästä säilyvät aina.


Tänään kurkistetaan kahteen projektiin, jotka ovat jo aika pitkällä.
Aloitin kesää vasten mustan, pitkän villatakin neulomisen. Ajatuksena oli tehdä se kesällä, jolloin mustan langan neulominen on mahdollista, Näin vuoden pimeimpänä päivänä tummien silmukoiden katselu ei tunnu samalta kuin kirkkaan kesäauringon alla. Aion kuitenkin yrittää ja saada edistettyä tätäkin projektia. Musta, pitkä villatakki on luottoasu vaatekaapissa ja siksi haluaisin saada tämän valmiiksi. Malli on Sari Nordlundin Sunnuntai hieman mukaeltuna. Lankana tässä on Regian Premium Silk ja mohairina Langin Lace.


Toinen pitkälle edennyt projekti on viime vuodelta. Tarkoituksena oli neuloa tämä viime vuoden joulukuulle valmiiksi, jotta sitä voisi käyttää koko joulukuun ajan jouluneuleena. Muistan, että sovitusvaiheessa neule ei jotenkaan tuntunut hyvältä ja sinne se jäi projektipussin pohjalle.
Tämä joulukuu on ollut niin kiireinen, ettei neuleaikaa ole juuri ollut ja siksi neule odottaa edelleen viimeistelyä. Tästä Petiteknitin Cumulus-neuleesta ei siis puutu muuta kuin i-cord-päättelyt hihoista ja helmasta. Neule on tehty Filcolanan Arwetasta ja Lana Grossan Setasurista.


lauantai 20. joulukuuta 2025

20 ~ JOULUPOSTIA


Joulu on toivotusten, yllätysten ja muistamisten aikaa ♡


Posti on tänäkin vuonna tuonut kauniita, käsintehtyjä kortteja.
Olen saanut myös viesteillä ihania, jouluisia tervehdyksiä.





Tänään käärin jouluna jaettavat lahjat paketteihin. Joulukuuni on ollut kiireinen
ja vasta huomenna pystyn kääntämään ajatukset joulun aikaan.

Joulukalenteripalapelini on edennyt huimaa vauhtia ja tämä on 
kyllä tuonut iloa jokaiseen joulukuun aamuun.


 

torstai 18. joulukuuta 2025

18 ~ JOULEVANKEELJUM


 Pikkupionin jouluiset terveiset Vanhasta Raumasta:
lumoudu Pitsikaupungin joulusta ja ainutlaatuisesta Joulevangeeljumista!

Vuoden 2022 Pitsikaupungin joulun ehdoton kohokohta oli tämä 
ainutlaatuinen musiikkinäytelmä. Se ei ole mikä tahansa joulunäytelmä, 
vaan jotain, joka yhdistää jouluevankeliumin sanoman ja Rauman rikkaan, 
yli 580-vuotiaan historian.

Raumalla, Unescon maailmanperintökohteessa, esitetään nyt neljättä ja viimeistä
 kertaa tällä erää Joulevangeeljum-musiikkinäytelmä Vanhan Rauman kaduilla.

Kuvitelkaa mielessänne Vanhan Rauman puutalojen idylli, 
kynttilöiden tuike ikkunoissa ja yli 200 esiintyjän voimin toteutettu, 
koko kaupungin yhteinen joulutarina. 
Se on kokemus, joka vetää sanattomaksi ja tuo joulun sanoman
 iholle tavalla, jota ei missään muualla koe. 
Joulevangeeljum on juuri sellainen tapahtuma, 
joka tekee Rauman joulusta unohtumattoman
 – aito, lämminhenkinen ja syvällinen.

Joulevangeeljum-musiikkinäytelmän esityspäivät ovat:

Perjantai 19.12. klo 18.00 (ensi-ilta)
Lauantai 20.12. klo 16.00 ja 19.00
(Torstai 18.12. klo 17 yleisölle avoin kenraaliharjoitus)

Näytelmän kesto on 1,5 tuntia. Matka alkaa kauppatorilta, jonka jälkeen kuljetaan Kalatorille, Vanhan kirkon raunioille ja lopuksi Pyhän Ristin kirkolle. Reitin pituus on noin 1,5 kilometriä.

Pitsikaupungin joulu on nimensä mukaisesti lumoava kokonaisuus, joka rakentuu yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa ja tarjoaa aitoa joulun tunnelmaa.
Jos et ole vielä kokenut Rauman joulua, suosittelen lämpimästi! 

Se on juuri sitä, mitä joulun pitää olla: 
lämmin, tunnelmallinen ja täynnä pieniä suuria hetkiä.

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

♥ 

keskiviikko 17. joulukuuta 2025

17 ~ SAILOR SLIPPERS


Loppusyksyn ehdoton neulontahitti on ollut Sailor Slippers-tossut.
Ohjeen on suunnitellut Annie Germain.

Ohje on hyvin kirjoitettu ( englanninkielinen) ja sen tukena on ohjevideot.
Suosion yhtenä tekijänä on mallissa käytetyt edulliset langat, jotka
innostavat kokeilemaan. Tuntuu, että hetken aikaa verkkokaupoista 
olikin Dropsin Snow-langat melko lopussa :)


Tossuista on valittavana erilaisia malleja. Itse valitsin raidallisen mallin.
Lankoina Dropin Snow-langat väreissä 01 luonnonvalkoinen, 30 pastellinroosa
 ja 47 vaalea beige. Värikartoissa sävyt näyttävät hieman erilaisilta kuin luonnossa.

Tossut neulotaan nron 8 puikoilla ja aluksi niistä tulee valtavat suuret.
Valmiit tossut huovutetaan pesukoneessa.



Tossuista tuli todella kivat. Huovuttaminen pesukoneessa on aina jännittävää, 
sillä koneen ominaisuudet vaikuttavat paljon lopputulokseen.
Poikani teki jo tilauksen uusista tossuista eli nämä eivät jääneet viimeisiksi.


tiistai 16. joulukuuta 2025

16 ~ JUUSTOKUUSET

 

Pienet juustokuuset on mukava tarjottava vaikka glögin seuraksi.
Käytin nähin Castellon Creamy White -valkohomejuustoa. Pienestä 
puoliympyrän mallisesta palasta saa neljä kolmion muotoista lohkoa, 
jotka vielä leikkasin kerroksittain kolmeen osaan eli yhteensä 12 juustopalaa

Kuusten rungot tein katkaistuista suolatikuista, jotka työnsin varovasti 
juustopalan sisään. Pienelle lautaselle valmistin seoksen, jossa oli rouhittuja
 pistaasipähkinöitä, granaatinomenansiemeniä ja vähän pieneksi leikattua
 ruohosipulia. Toiselle lautaselle laitoin juoksevaa hunajaa.

Kastoin ensin juustopalan toisen puolen hunajaan ja sen jälkeen 
toisella lautasella olevaan seokseen. Tämän vaikeampaa kuusten valmistus ei ollut.
Sitten vaan herkuttelemaan :)

maanantai 15. joulukuuta 2025

15 ~ KORUHARTSISTA NAPIT


Opettelin eilen jotain uutta :)

Viime syksynä Kässämessut netissä -tapahtumassa 
yritys nimeltä Koruhartsia esittäytyi ja näytti, miten koruhartsista
saa tehtyä itselle koruja. Sain silloin idean, että voisin tällä tekniikalla
tehdä neulomiini villatakkeihin itse nappeja.


Nappimuotti on silloin loppu heidän verkkokaupastaan, joten asia 
jäi odottelemaan. Tampereen Kädentaidot-messuilta löysin heidän 
osastonsa ja sain hankittua aloituspakkauksen hartsikoruja /-nappeja
varten. Nyt oli aika kokeilla ensimmäisen kerran valmistusta.


Valmistus ei ollut vaikeaa, joten näitä tulee kyllä jatkossakin tehtyä.
Minulla oli ajatuksissa tehdä nappeja, joidenka sisällä on pienen pieniä
kukkia. Olin ostanut harjoittelua varten Koruhartsialta lemmikin kukkia, 
pieniä muovikiteitä ja lisäksi lehtikulta ja -hopeaa.


Koruhartsi kovetetaan UV-valon alla ja näitä valoja saa hankittua
 myös heidän verkkokaupastaan. Koruhartsian Instagram-sivuilta 
löytyy erilaisia malleja koruista ja opastusta koruhartsin käyttöön.


Ensimmäiset kokeilut tehty ja nyt voi lähteä suunnittelemaan
tulevia neuleprojekteja nappeineen.

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

14 ~ KOLMAS ADVENTTI


Kolmas adventti


Keskeneräisten projektien esittely jatkuu :o)

Syksyn suosittu malli neulojien keskuudessa on ollut 
Lene Holme Samsoen Rosie-sweater. Samaan neulekokonaisuuteen
kuuluvat myös lapaset ja kaarrokeneule.

Mielestäni malli oli kaunis ja pitkään kypsyttelin päätöstä tarttua tähän projektiin.
Tilasin Sandnes Garnin Sundayta paitaan väreissä 1016 kitt ja 4372 dyp burgunder.
Sopivan väriset mohairit löysin Raumalta Mantin maailmasta eli
Katian Concept 50 mohair shades väreissä 1 ecru ja 40 burgundy red.



Paita on edistynyt hitaammin, mitä ennalta ajattelin. Tein jo ennen 
aloittamista päätöksen, että teen vain yhden ruusuköynnöksen kahden sijaista.
Se oli oikea päätös, sillä kirjoneuleen neulominen ei vieläkään ole lempihommaani.
Kuviossa on myös muutamia pitkiä langanjuoksuja, jotka haastavat
työn edetessä. Mutta silmukka kerrallaan tämäkin edistyy 
ja toivottavasti valmistuisi talven aikana.

Mukavaa kolmatta adventtia! 

lauantai 13. joulukuuta 2025

13 ~ LENTO-PAITA


Jonna Helinin suunnittelema Lento-paita on hyvin suosittu, 
raglanlisäyksin toteutettu perusneule. Ohjeen mukaan se neulotaan 
nro 6 puikoilla, joten neuloksesta tulee ilmavaa. Omassa neuleessani 
valitsin numeroa pienemmät puikot, koska halusin neuloksesta hiukan tiiviimmän.
Ohjeesta poiketen tein resorit ja pääntien kierretyllä joustimella.

Neuloin oman Lentoni viime kesänä Filcolanan Arwetasta ja 
Sandnes Garnin silkmohairista. Painoa neuleella on 349 g.


Tämä malli sopii hyvin myös aloittelevalle neulojalle.
Jos innostut kokeilemaan Lento-paidan ohjetta, 
löydät sen Ravelrysta maksullisena