sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

LOMALTA ILOLLA ARKEEN



 Neljän viikon loma on päättymässä ja huomenna palaan töihin.
Lomani on ollut rauhallinen ja olen viettänyt sen kotioloissa.
Olemme nauttineet kiireettömistä päivistä :o)
On ollut ihana tavata usein omaa perhettä ja ystäviä.
Olo on kiitollinen <3


Palaan huomenna hyvillä mielin töihin.
Oikeastaan taitaapa minulla olla ikävä superihania työkavereita, 
heidän iloaan ja naurun helinää kahvipöydässä sekä 
lämminhenkistä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Pidän työstäni ja olen onnellinen siitä, että saan tehdä sitä upean porukan kanssa.
Olemme valmiita ottamaan vastaan uusia, pieniä asiakkaita, jotka
tulevat ensimmäistä kertaa hoitoon. Turvallinen, läsnäoleva ja sensitiivinen aikuinen
 lämpimän sylin kanssa on se, jota tuo pieni nuppu tarvitsee <3

Sama lämmin syli ottaa vastaan tutut lapset,
 jotka palaavat hoitoon loman jälkeen <3


Sain kesän alussa tämän runon työkavereiltani.


Toukokuussa haaveilen tulevasta kesästä.
Tuonne yrtit ja ruusut laitan,
pihamaalta ensimmäisen raparperin taitan.
Kesäkuussa ihastelen valoisia öitä,
mieli ei kaipaa arjen töitä.
Heinäkuussa katselen poutapilvien juoksua,
mikään ei voita mansikan tuoksua.
Elokuussa poimitaan kesän satoa,
vielä ei ihana kesä katoa.
Syksy ja uuden alku jo mielessä pyörii,
kohta tää väki taas työssään hyörii.

~ Heidi-Maria Lönnblad ~


Odotan jo huomista työpäivää :o)


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle :o)

      Poista
  2. Oikein mukavaa töihin paluuta sinulle! kesäloman tarkoitus on varmasti täyttynyt sinulla ja töihin paluu onnistuu levänneillä ja ladatuilla akuilla. Loman jälkeen se tavallinen arkikin tuntuu hyvältä ja viikonlopun vapaat ovat jo luksusta! :D

    VastaaPoista
  3. Loma on ihanaa kun siitä saa kiireettömästi nauttia. Hyvää alkavaa työviikkoa sinulle.

    VastaaPoista