Jos pidät virkkaamisesta, niin tämän päivän luukun idea on sinua varten :)
Kuvan liinat on virkattu Novitan Woolly Wood -langasta. Yhdestä kerästä
omalla käsialallani sai kaksi liinaa. Käytin näihin 3.00 mm virkkuukoukkua.
Valmiin liinan olen kastellut ja sen jälkeen kuivannut tasaisella alustalla.
Valmiin liinan olen kastellut ja sen jälkeen kuivannut tasaisella alustalla.
Muotoilin liinasta tasaisen ympyrän muotoisen liinan ollessa vielä kostea.
Vastaavanlaisiin liinoihin löytyy paljon ohjeita. Piirsin itselleni muistiin
ohjeen, jolla tein liinat ja jaan sen teillekin. Virkkauksessa oma käsiala
vaikuttaa paljon lopputulokseen, joten voitte muokata ohjetta itsellenne
sopivaksi. Myös lankaa ja virkkuukoukun kokoa vaihtamalla
saa aikaan erilaista pintaa.
Ohjetta oli haastavaa kirjoittaa, joten siksi piirsin ohjeen tähän vielä
kuvana. Kirjoitin kuvan alapuolelle vielä muutamia tarkennuksia avuksi.
1. kerros: Liina aloitetaan kuudella ketjusilmukalla,
jotka suljetaan renkaaksi piilosilmukalla.
2. kerros: Kerroksen alkuun tehdään neljä ketjusilmukkaa.
Tämän jälkeen tehdään pylväs ketjusilmukkarenkaaseen + ketjusilmukka.
Toista vielä 10 kertaa. Sulje kerros piilosilmukalla kerroksen alussa tehdyn
neljän ketjusilmukan kolmanteen ketjusilmukkaan (katso kuva).
Työssä pitäisi nyt olla 12 pylvästä aloitusrenkaassa ja pylväiden
välissä aina yksi ketjusilmukka.
Kerrosten alut ja loput: kerroksilla 3-12 virkataan alussa kolme ketjusilmukkaa
(korvaa ensimmäisen pylvään) ja kerroksilla 13-14 yksi ketjusilmukka
(korvaa ensimmäisen kiinteän silmukan).
Kerros suljetaan aina piilosilmukalla.
3. kerros: tee ensin kolme ketjusilmukkaa (korvaa ensimmäisen pylvään) ja
sitten toisen kerroksen ketjusilmukkakaareen virkataan kaksi pylvästä.
Seuraavaksi pylväs edellisen kerroksen pylvään kohdalle ja sen
jälkeen taas kaksi pylvästä ketjusilmukkakaareen.
Toista tämä vielä 10 kertaa. Sulje kerros piilosilmukalla.
4. kerros: tällä kerroksella virkataan lehdyköitä, jotka muodostuvat
neljästä pylväästä, jotka virkataan yhteen. Lehdykän kaksi keskimmäistä
pylvästä virkataan samaan edellisen kerroksen pylvääseen.
Lehdyköiden väliin tulee aina 4 ketjusilmukkaa.
5. kerros: Lehdykän kohdalle virkataan aina yksi pylväs ja
ketjusilmukkakaareen 4 pylvästä.
6. kerros: tee kuten 4. kerros
7.kerros: tee kuten 5. kerros
8. kerros: tällä kerroksella lehdykät koostuvat kolmesta pylväästä, jotka
virkataan yhteen ja väliin virkataan 3 ketjusilmukkaa.
9. kerros: Lehdykän kohdalle virkataan aina yksi pylväs ja
ketjusilmukkakaareen 3 pylvästä.
10. kerros: tee kuten 8. kerros
11. kerros: tee kuten 9. kerros
12. kerros: tällä kerroksella lehdykät koostuvat kolmesta pylväästä, jotka
virkataan yhteen ja väliin virkataan 2 ketjusilmukkaa.
13. kerros: virkkaa jokaiseen ketjusilmukkakaareen 3 kiinteää silmukkaa
14. kerros: virkkaa tällä kerroksella kiinteä silmukka jokaisen
edellisen kerroksen kiinteän silmukan kohdalle, mutta virkkaa se
ainoastaan silmukan takareunasta, ei molempien silmukkalenkkien
alta. Näin kerrosten väliin muodostuu yhtenäinen "viiva".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti