lauantai 3. joulukuuta 2016

3 ~ LASINALUSET

 

Tänään vinkki virkattuihin lasinalusiin.

Näissä virkatuissa lasinalusissa käytin lankana Nallea 
ja virkkuukoukkua nro 3. Työssä käytetään kiinteitä silmukoita.

Aloitussilmukkaan tein 8 kiinteää silmukkaa, jotka suljin piilosilmukalla.
Toisella kerroksella virkkasin jokaiseen ensimmäisen kerroksen kiinteään 
silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Kerros suljetaan aina piilosilmukalla.
Uudelle kerrokselle noustaan yhdellä ketjusilmukalla.

Tämän jälkeen lisäyksiä voi jatkaa tasaisesti vähentäen oman käsialansa mukaan.
Pääsääntö voisi olla sellainen, että kolmannella kerroksella virkkaa joka 
kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää samaan silmukkaan, 
neljännellä joka neljänteen ja niin edelleen.

Omalle käsialalle tästä tulee liian nopeasti levenevä ympyrä,
joka ei siis pysy tasaisena. Jos ympyrä alkaa lerpattaa, lisäyksiä on liikaa. 
Jos se taas alkaa mennä kupille, lisäyksiä on liian vähän.

Kerroksia virkkasin kahdeksan, mutta alusesta voi hyvin tehdä 
hiukan isommankin. Viimeisen kerroksen jälkeen tein vielä kierroksen 
piilosilmukoita edellisen kerroksen silmukoiden takareunan alta virkaten. 
Näin reunasta saa hieman vahvemman.


Lasinaluset viimeistelin huovuttamalla niihin sydämet
neulahuovutuksella. Koristeluun voi käyttää muitakin ideoita tai
jättää lasinaluset ilam koristelua.

2 kommenttia:

  1. Kaunis jouluinen lasialunen. Kiva toi huovutus sydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huovuttamalla alusiin voi tehdä minkä kuvion haluaa. Kokeilin ensin lumihiutaletta, mutta siitä ei oikein saanut siistiä. Sydän onnistui paremmin. Huovutusmuottina käytin piparkakkumuottia, jonka sisällä neulahuovutus sujuu hyvin.

      Poista